8. elokuuta 2012

Mustikkapai


Mustikkaherkuttelu jatkuu! Kotona on ollut todelliset mustikkapäivät. Mustikoita pullissa, mustikoita aamupuurossa, mustikoita hello kitty-hiekkamuotissa, mustikoita matossa... Isosiskon kädet ovat ihan siniset ja samoin suurin osa meidän huonekaluista. Piti äkkiä tehdä lopuille mustikoille (ihan niinkuin niitä ei saisi lisää) jotain ja niinpä tekaisin tälläisen mukamas ameriikan tyylisen mustikkapain. Leipominen muutenkin on ollut nyt aivan ykköspuuhaa sadepäivinä, sillä mies on ollut työmatkalla ja me lasten kanssa kolmistaan. Omaan suuhun tämä maistui hyvälle, erityisesti kun oli saanut tekeytyä yön yli jääkaapissa. Hieman tarttui vuokaan kiinni, joten suosittelenkin teflonvuokaa tai vaihtoehtoisesti leivinpaperia alle. Tässäpä ohje 24-26 cm vuokaan:

Taikina

  • 200g margariinia
  • 1 1/2 dl sokeria
  • 1 kananmuna
  • 4 1/2 dl vehnäjauhoja
Vaahdota rasva ja sokeri. Lisää muna hyvin vatkaten. Lisää lopuksi jauhot. Kääri taikina kelmuun ja anna vetäytyä jääkaapissa vähintään 30 minuuttia. Voitele vuoka hyvin tai vuoraa vuoka leivinpaperilla. Painele noin 2/3 taikinasta vuoan pohjalle ja reunoille. Jätä loput kanneksi.

Täyte

  • 4 dl mustikoita
  • 1/2-1 dl sokeria
  • 1 rkl perunajauhoja
Pyörittele mustikat ja sokeri karkeasti sekaisin. Lisää perunajauhot ja sekoita. Kaada täyte pohjan päälle. Kaulitse loput taikinasta ns. kanneksi piirakalle. Leikkaa kanteen terävällä veitsellä viiltoja. Voitele kansi kananmunan ja maidon sekoituksella. Ripottele pinnalle vielä hieman ruokosokeria. Paista piirasta uunin alatasolla 175 asteessa n.35 minuuttia.


1 kommentti:

  1. Aivan ihana blogi ja herkullisen näköisiä leivonnaisia ! Jään mieluusti seurailemaan :)

    VastaaPoista