3. heinäkuuta 2011

Voittaja!


Arvonta on vihdoin saatu suoritettua ja voittajaksi pääsi kommentoija nro. 11 eli Piia kommentillaan: "Onnea blogille! Minäkään en osaa sanoa mitä uutta voisit tehdä, blogisi kun on niin upea. Käyn täällä kyllä usein :)" Lahjapaketti lähtee matkaan mahdollisimman pian ja lahjaa sponsoroi luonnollisesti hovitoimittajani Colore.

Lämmin kiitos vielä kaikille osallistujille! Kyselin arvonnan yhteydessä, mitä uutta lukijat haluaisivat blogiin mukaan ja uusia ideoita tulikin runsaasti. Iso osa oli sitä mieltä, että blogi on jo tälläisenään hyvä, mutta toiveita esim. valokuvaamisesta ja sisustamisesta oli useampia. Esimerkiksi keittiöstä toivottiin jonkinlaista omaa postaustansa ja sen lupaankin toteuttaa heti, kun saan keittiön "edustuskuntoon"! Myös suolaisten leipomusten tai ruokaohjeiden perään huudeltiin, joten yritän hieman parantaa myös sillä saralla. Muutoin uskon, että jatkamme samalla linjalla, eli makeita reseptejä ja kauniita kuvia - niistä blogi saikin eniten kiitosta.

Heinäkuu jatkuukin lähes yhtä kiireisenä kuin kesäkuu, sillä omien häiden lisäksi tälle kuulle tuli yksi toinen ylimääräinen suunnitelma, joka vie hieman aikaa ja voimavaroja. Siittä lisää sitten tulevaisuudessa. Tämän postauksen kuva on tältä päivältä, kun Bambiino oli tuholoimassa äidin kukkapenkkiä. Neiti nautti täysin siemauksin kirmailusta nakuna ympäri pihamaata. Superlämmin ilma jatkuu ulkona, joten vielä ehtii pyörälenkille ennen nukkumaan menoa!

Ihanaa heinäkuuta kaikille ja onnittelut vielä arvonnan voittajalle!


1 kommentti:

  1. Ilahduttipas tämä uutinen päivääni! Kiitos!
    Oi, aivan ihana kuva Bambiinosta. Taitaa poimia äidille kukkia :)

    VastaaPoista