22. toukokuuta 2011

Raparperimoussekakku




Vietimme (vihdoin) tupareita ja sinne tekaisin muutamat makeat herkut juhlaväelle. Kuvat ovat tällä kertaa pikatilanteessa napattuja ja hieman sen oloisiakin. Raparperimoussekakun lisäksi tarjolla oli suklaapiirakkamuffinsseja. Koristeluja en ehtinyt kaikessa humussa enempiä laittelemaan (lukuunottamatta tekovaiheessa kakun reunalle laitettuja mansikoita), joten yksinkertainen on kaunista oli illan teemana! Raparperimoussekakku oli oikeastaan kokeilu ja tupaantulijaisvieraat toimivat koekaniineina. Kakku osoittautui onnistuneeksi, varsinkin makunsa puolesta. Ulkonäössähän olisi ollut ehkä hieman toivomisen varaa. ;) Kakku on tehty 26 cm irtopohjavuokaan.



Pohja
  • 200g Digestivekeksejä
  • 75 g margariinia

Murusta keksit hienoksi ja sulata margariini. Yhdistä aineet ja painele keksimuru leivinpaperilla vuorattuun irtopohjavuokaan. (Halkaise mansikat ja laita ne pystyyn irtopohjavuoan reunoja pitkin)



Täyte

  • 7 liivatetta
  • 350 g Pirkka raparperisosetta
  • 200 g maustamatonta tuorejuustoa
  • 1/2 prk maustamatonta maitorahkaa
  • 1 dl sokeria
  • 4 dl vispikermaa
  • tilkka vettä

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Notkista tuorejuusto rahkalla ja sekoita tasaiseksi seokseksi raparperisoseen kanssa. Mausta sokerilla. Vatkaa kerma vaahdoksi. Kuumenna vesitilkka kiehuvaksi ja liota lionneet liivatteet kuumaan veteen. Anna liivateseoksen jäähtyä hieman ennenkuin kaadat sen ohuena nauhana raparperi-tuorejuustoseokseen kokoajan sekoittaen. Lopuksi yhdistä kerma ja raparperiseos ja kääntele tasaiseksi massaksi. Levitä täyte keksimurun päälle ja nosta kylmään useaksi tunniksi.



Kermahuntu

  • 2 1/2 dl Flora Vispiä
  • 100 g maitorahkaa
  • 2 tl vaniljasokeria
  • n. 1/2 dl sokeria

Vatkaa sokereilla maustettu Flora Vispi vaahdoksi ja sekoita joukkoon maitorahka. Levitä valmis kermavaahto hyytyneen kakun päälle lastalla ja vedä pintaan ns. "huippuja" Sirottele pintaan vielä raastettua valkosuklaata.


Suklaapiirakkamuffinssit ovat suklaapiirakan ohjeen pohjalta tehtyjä. Muffinsseista tuli mukavan kosteita ja kuorrutuskin olisi sopinut niihin loistavasti (tällä kertaa meni ilman). Kiitos kaikille juhlavieraille vielä tätäkin kautta!


7 kommenttia:

  1. Hei!
    Raparperimoussekakku kuulostaa ja näyttää tosi hyvältä. Olen miettinyt, mitä hyvää saisin tehtyä oman puutarhan raparpereista, ja jo hetkeksi innostuin nähdessäni reseptisi otsikon. Osaisitko sanoa, miten korvaisit valmiin raparperisoseen tuoreilla raparpereilla? Vai vaatisiko se tuoreista soseen tekemistä? :)
    Aurinkoista viikon jatkoa!

    VastaaPoista
  2. Hei Johanna! Raparperi on tuoreena kyllä sen verran hapanta, että suosittelen sen soseeksi keittämistä. Pirkan raparperisose oli muistaakseni jatkettu porkkanalla, mutta esimerkiksi omena sopisi myös hyvin soseen jatkeeksi. Kokeile keittää n. 0,5 kg raparperia, pari omenaa, 1dl sokeria ja 0,5 dl vettä. Keitä hiljalleen niin pitkään, että raparperi hajoaa ja hämmentele välillä. Mekin saadaan tällä viikolla puutarhaan omat raparperit, sitten kokeillaan taas uusia raparperiohjeita! :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos paljon vinkistä, täytyypä kokeilla! :)

    VastaaPoista
  4. Aivan ihania tarjoiluja tupareihin :-)

    VastaaPoista
  5. Upeita kuvia sinulla ja muutenkin ihania ideoita! Mistä mahtaisin löytää noita suklaapiirakkamuffinsseissa käyttämiäsi ruusuvuokia? Ne ovat niin suloisia!

    Miia

    VastaaPoista
  6. Hei Miia! Nuo ruusuvuoat ovat pikkusiskon Ruotsin tulijaisia viime kesältä. Niitä myydään Åhlensilla. Uskoisin, että niitä myydään siellä vieläkin, sillä olin näkevinäni ne jossain ruotsalaisessa ruoka-aiheisessa ihan viime viikolla. Samantyylisiä, hieman erivärisiä vain, löytyy myös Coloren nettikaupasta. :)

    VastaaPoista
  7. Tämä pitää tehdä ensiviikolla

    VastaaPoista