15. toukokuuta 2011

"Ostglass"

Työyhteisössämme on perustettu eräänlainen foorumi, jossa voimme jakaa kaikenlaisia hyväksi havaittuja reseptejä. Luonnollisesti minua kiinnostaa kovasti kaikki jälkkärit ja leivonnaiset ja jälkiruokaosiosta tämä ohje löysi tiensä kokeiluun. Foorumilla tämä kulki nimellä "Världens bästa ostakaka (ostglass)" Päätin käyttää nimeä ostglass, koska mielestäni tämä on erääntyyppinen semifreddo.

Alunperin olin tehnyt tämän herkun meille kisastudioon, jonka piti olla naapurissa. Mutta kisastudio siirtyikin meille, kun mieheni oli järjestänyt minulle yllätyssynttärit. Hauskaa tässä asiassa on vielä se, että mieheni ei itse päässyt osallistumaan ylläreisynttäreilleni, sillä hänet kaapattiin Milanoon yllätyspolttareihin. Joten yllätyksiä puolin ja toisin oli tämä viikonloppu täynnä, kun molemmat toisiltaan salassa suunnitteli kaikennäköistä! :) Tämä oli tosiaan herkullista ja erittäin helppoa tehdä. Erinomainen kesäjälkkäri! Ohjeen laitan alkuperäisessä muodossaan esille. Sen verran muokkasin sitä omaan makuuni, että raastoin sekaan yhden sitruunan kuoren ja keksejä käytin 150 grammaa 8 kappaleen sijaan. Kakun tein 26cm irtopohjavuokaan.


  • 200 g Philadelphiajuustoa
  • 3 kananmunaa
  • 1 tl vaniljasokeria
  • ripaus suolaa
  • 2 dl sokeria
  • 3 dl kermaa
  • 8 keksiä murustettuna (esim. Digestive)

Laita puolet murustetuista kekseistä vuoan pohjalle. Sekoita juusto, sokeri ja kananmunan keltuaiset pehmeäksi vaahdoksi. Vatkaa kerma, vaniljasokeri ja suola keskenään. Vatkaa myös kananmunan valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Yhdistä kaikki kolme vaahtoa ja sekoita tasaiseksi massaksi. Kaada täyte keksimurun päälle ja ripottele loput keksimuruista täytteen pinnalle. Laita vuoka pakkaseen vähintään neljäksi tunniksi. Anna pehmetä n. 15 minuuttia ennen tarjoilua.



3 kommenttia:

  1. Ihania yllätyksiä puolin ja toisin :o) Onnittelut syntymäpäivän johdosta! Herkullisen oloinen leivonnainen!

    VastaaPoista
  2. Onnea syntymäpäivän johdosta!
    Kaunis ja niin herkun näköinen.

    VastaaPoista
  3. onnea synttäreistä, vähän myöhässä selkeestikki :)
    ihan mahtavan näkönen ja kuulonen tuo, pakko pistää testiin :)

    VastaaPoista