6. toukokuuta 2011

Mascarponevaahto muruilla ja marjoilla



Työpäivän päätteeksi on mukavaa grillata jotain hyvää. Grillailun jälkeen puolestaan on ihanaa syödä jotain herkullista jälkkäriä. Näillä eväillä mentiin tänään meidän huushollissa. Minulla on ollut jo pitemmän aikaa jokin sortin fiksaatio Mascarpone-juustoon ja sitä löytyi tänäänkin meidän jääkaapista. Niinpä päätin improvisoida siittä meille jälkiruoat. Tulevaa kesää ajatellen päätin käyttää tähän marjoja. Sekaan pääsi karhunvadelmia ja mustikoita. Näiden lisäksi murustelin sekaan mantelikeksejä, jotka kostutin maidolla. Hyvää tuli, mutta eikait näillä aineksilla voikaan epäonnistua! ;)


Mascarponevaahto (4 hlö)

  • 250 g mascarpone-juustoa
  • 2 dl kermaa
  • 1/2 - 1 dl tomusokeria
  • 1 tl vaniljasokeria
  • sitruunan raastettu kuori

Vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita sokerit ja mascarpone-juusto sileäksi massaksi. Pese sitruuna hyvin ja raasta kuori. Yhdistä varovasti sekoittaen sitruunan kuoriraaste, kerma ja mascarpone-sokeriseos keskenään tasaiseksi massaksi. Levitä vuokien (tai yhden isomman vuoan) pohjalle reilusti keksimurua ja kostuta maidolla. Lado päälle marjoja, esim. mustikoita ja karhunvadelmia. Kaada mascaponevaahto marjojen päälle. Anna makustua kylmässä tovi. Ennen tarjoilua ripottele päälle keksimurua ja marjoja koristeeksi.



1 kommentti:

  1. Oi mitä ihanuuksia täältä löytyikään. Eksyin tänne ekaa kertaa ja jään ehdottomasti lukijaksi. Tervetuloa kurkkaamaan joskus uuden karheaa blogiani www.kristallinhohtoa.blogspot.com. Mukavaa äitienpäivän jatkoa!

    VastaaPoista