18. maaliskuuta 2011

Geishakakku kirsikankukilla



Elsa toivoi 9-vuotis synttäreilleen suklaista kakkua, joka olisi ennemmin hyydytetty kuin kermainen. Teemana synttereillä oli Geishat. Niinpä ehdotin synttärikakuksi Geisha-suklaan makuista suklaajuustokakkua, jonka päälle taiteiltaisiin kirsikkapuu. Ohjeen perustana käytettiin tätä tuttua ohjetta. Tein kakun tosin lähes kolminkertaisena, sillä syöjiä oli reilusti. Lisäilin massaan myös desin verran hasselpähkinäkastiketta, sillä Geisha-suklaa itsessään on melkoisen mieto. Pohjaksi kakku sai kaakaolla höystetyn keksipohjan. Kakun päällä oleva kirsikkapuu on tehty suklaaganachesta. Spritsailin aluksi sulatetusta tummasta suklaasta puun rungolle ääriviivat, joka jälkeen runko täytettiin ganachella. Kirsikankukat ovat sokerimassaa, joita tomuttelin tummemman punaisiksi keskuksista.

Reunakalvoa en ole vieläkään saanut hommattua, mutta alan olemaan jo melko taitava leivinpaperin käytössä. Siihen tosin löysin oivan vinkin eräästä ruotsalaisesta kirjasta. Leivinpaperi leikataan sopivan mittaisiksi ja korkuisiksi suikaleiksi. Tämän jälkeen suikaleiden alareuna leikataan saksilla viistosti n.2cm hapsumaiseksi helmaksi. Irtopohjavuoka öljytään ja leivinpaperi asetellaan öljyiseen reunaan kiinni hapsut sisäänpäin taittuen pohjaa myöten. Vuoka täytetään ja kun kakku on hyytynyt, vedetään leivinpaperi varovaisesti ympäriltä. En tiedä saako tuosta selityksestä mitään selvää mutta jos asia kiinnostaa enemmän, löytyy ohje kuvineen kirjasta Festliga Tårtor. :)

11 kommenttia:

  1. Kaunis kakku! Ja täyte kuullostaa syntisen hyvältä... :)

    VastaaPoista
  2. Tosi herkullisen näköinen, haluaisin itsekin kokeilla tätä reseptiä. ;)) Mitä tuo vaalea kerros kakun päällä on?
    t: Cherry :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos! :) Unohtui näköjään mainita tuosta päällyskerroksesta. Se on tehty valkosuklaasta, kermasta ja rahkasta ns. kiilteeksi. :)

    VastaaPoista
  4. Herkullista, ja kaunis koristelu!

    VastaaPoista
  5. Kaunis kakku ja todella herkullisen näköinen. Pitääpäs pitää mielessä, sillä itsekin pidän geisha-suklaasta tosi paljon. :)

    VastaaPoista
  6. Näyttää ihanalta! Eksyin ekaa kertaa sun blogiin, aivan mahtavia leivonnaisia ja IHANIA kuvia! Pitää alkaa seuraamaan :)

    VastaaPoista
  7. Ihanainen kakku, sekä ulkonäöltään että varmasti myös maultaan, nam!

    VastaaPoista
  8. Voi jukra, miten ihana koristelu! Nuo kukat ovat suloiset, pitäisi itsekin kaivaa tuo muotti taas kätköistä kevätkäyttöön! :)

    VastaaPoista
  9. Upeita kakkuja ja kauniita kuvia! Ihan pakko linkittää ja liittyä lukijaksi, jotten kadota blogiasi:).

    VastaaPoista
  10. Onko sulla kiilteen ohjetta? Ihana kakku!! Mistä sinä olet löytänyt hasselpähkinäkastiketta?

    VastaaPoista
  11. Muaki kiinnostais se hasselpähkinäkastike? Hese sitä reilun vuoden verran myi pehmiskastikkeena, mutta nyt loppu kun ei kuulemma ollu suosittu.

    VastaaPoista